Tulossa olevia tapahtumia

Kyläyhdistyksellä on tulossa tapahtumarikas kevätkausi 2017. Ohjelmassa on mm: 7.4.  Pääsiäisaskartelua kaiken ikäisille, 28.4 Vappudisco, 21.5 Lastentarvike kirppis, 10.6 Suomi 100 Avoimet kylät: Valko ja meri

Källan perheleiri 4.8 – 6.8.2017
Merkitse kalenteriisi viikonloppu 4.8 – 6.8.2017, tuolloin järjestetään kyläyhdistyksen jäsenille koko perheen leiriviikonloppu Källan leirikeskuksessa. Lisätietoa leiristä on tulossa kevään aikana.

Keskustelutilaisuus: Valkon yhteisöllisyys ja Valkossa asuminen 10.3.2017

Kyläyhdistys sai mielenkiintoista postia Helsingin Yliopiston opiskelijoilta. Kolme opiskelijaa tekee Helsingin Yliopiston sosiaali- ja kulttuuriantropologian kurssilla pienimuotoista kurssityötä paikallisuudesta Valkossa.  Yksi ryhmän jäsenistä on Valkosta kotoisin ja he päätyivät valitsemaan Valkon tutkimuskohteeksi, koska heidän tietojensa mukaan Valkossa yhteisöllisyys on vahvaa ja valkolaisuus näkyy ihmisten identiteeteissä. Tämähän on ihan totta.

Kurssityön ideana on tehdä osallistuvaa havainnointia ja haastatteluja tutkimuskohteessa. Tätä varten opiskelijat ovat tulossa vierailulle Valkoon Monikselle perjantaina 10.3 He ovat kiinnostuneita juttelemaan paikallisten kanssa ja tekemään pienimuotoisia haastatteluita. Haastatteluiden aiheena on Valkon yhteisöllisyys ja Valko paikkana sekä henkilön oma kokemus valkolaisuudesta.

He pyysivät kyläyhdistykseltä näkökulmia ja tietoa Valkosta. Koske me kyläyhdistykseen kuuluvat olemme vain yksi osa Valkoa, toivomme kaikkien Valkon omakseen kokevien ihmisten osallistuvan tähän keskustelutilaisuuteen. Jos tunnistat itsesi edellä mainitusta kuvauksesta, niin tervetuloa Monikselle perjantaina klo 15 alkaen.

Talvitapahtuman suunnittelu kokous 26.1 klo 18

Kaikille seuran jäsenille tai jäseneksi haluaville avoin kokous, jossa suunnitellaan 11.2 pidettävää talvitapahtumaa. Tervetuloa idoimaan ja tapaamaan uusia hallituksen jäsenia! Alustavasti suunnitelmissa kirppis, rusettiluistelu, pulkkamäki yms. Uusia ideoita otetaan erittäin lämpimästi vastaan.
Valkon monitoimitalo 26.1 klo 18 Kahvitarjoilu.